Kuopion työllisyyspalvelut parantavat asiakkaidensa työllistymismahdollisuuksia Clanedin avulla

 | Kirjoittanut: 

Claned
Sisällysluettelo
    Add a header to begin generating the table of contents
    Book A Demo With Claned

    Kuopion työllisyyspalvelut kehittävät palvelupolkuaan Clanedin avulla

    ”Viimeistään koronapandemian aikana tajusimme, että toimintatapojen on muututtava merkittävästi.”

    Kuopion työllisyyspalvelut käynnistivät työllisyyden kuntakokeilun 1.3.2021. Kokeilun myötä tietyt kohderyhmät siirtyivät TE-palveluista kuntien vastuulle. Kokeilun tavoitteena oli edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä, koulutukseen ohjautumista sekä tuoda uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen.

    Erityisenä tavoitteena oli parantaa pitkään työttömänä olleiden, ja heikommassa työmarkkina-asemassa olevien, mahdollisuuksia päästä takaisin työmarkkinoille. 

    Kuopion työllisyyspalvelut ovat tehneet yhteistyötä Clanedin kanssa tarjotakseen entistä tehokkaampaa oppimateriaalia ja itsenäistä työskentelyä asiakkailleen osana työllistämispalveluita. 

    Toisena kumppanina hankkeessa on ollut Foredata ja heidän Foreammatti -palvelunsa. Tätä kautta, ollaan voitu tunnistaa työnhakijan nykyisiä kyvykkyyksiä.

    Digiparkki -palvelun vieminen oikeasti digiin

    Clanedin avulla Kuopion työllisyyspalveluiden asiakkaat voivat itsenäisesti suorittaa kursseja ja tutustua oppimateriaaleihin. Kun asiakas saapuu tapaamiselle työntekijän kanssa, hän voi jo etukäteen käydä kursseja ja saada tukea oman ajattelun tueksi. Kurssit valitaan asiakkaan omien mielenkiinnonkohteiden mukaan.

    Digiparkki -palvelussa Kuopion työllisyyspalvelut auttavat asiakkaita työhakemusten, CV:iden ja muiden työnhaun asiakirjojen tekemisessä. Asiakkaat voivat tulla myös paikan päälle saamaan apua Digiparkkiin työhakemusten ja CV:n tekemiseen.

    Yhteistyön alussa Kuopion työllisyyspalvelut tuotti paljon materiaalia ja linkkejä Clanedin oppimisympäristöön. Materiaalipankki mahdollisti monipuolisen sisällön tarjoamisen, mutta he huomasivat tarvitsevansa apua sisällön oikeanlaisessa hyödyntämisessä, sillä he eivät olleet itse oppimisen-asiantuntijoita. 

    Lopulta oppimuotoilija Aino Seitamaan tärkein ohje olikin, että “karsikaa ja tiivistäkää materiaalipankkia opiskeltavaksi kurssiksi”. Tällöin myös työnhakijalle jää enemmän oppia aiheesta.

    Katso tästä, miltä oppimisalue näyttää käytännössä

    Koulutustarpeiden tunnistaminen tärkeässä roolissa

    Kuopion työllisyyspalvelut hyödyntävät oppimisalustaa tunnistaakseen asiakkaidensa tarpeet ja löytääkseen niihin ratkaisuja. He pystyvät hyödyntämään henkilökunnan tietotaitoa ja asiantuntemusta asiakkaiden tarpeiden ymmärtämisessä ja materiaalin muokkaamisessa.

    "Yhteistyö Clanedin kanssa on osoittautunut erittäin hyödylliseksi Kuopion työllisyyspalveluille. Se on mahdollistanut entistä tehokkaamman oppimisen ja itsenäisen työskentelyn tarjoamisen asiakkaille"

    Kuopion työllisyyspalveluiden, Foreammatin ja Clanedin avulla työttömät työnhakijat saavat tarvitsemaansa tukea ja ohjausta työllistymisensä edistämiseksi. Tämä yhteistyö on auttanut Kuopion työllisyyspalveluita parantamaan asiakkaidensa työllistymismahdollisuuksia ja tukemaan heitä työmarkkinoille pääsyssä.

    Katso ja kuuntele Riikan koko haastattelu!

    Haastattelu löytyy Youtubesta, Spotifysta ja Apple Podcastista. Alta löydät haastattelun kohokohdat: 

    0:00 Intro

    2:22 Miten yhteistyö sai alkunsa ja kuntakokeilu

    3:52 Mikä on Foreammatti?

    6:49 Mikä on verkko-oppimisen merkitys työllisyyspalveluissa?

    11:14 Minkälaisia koulutuksia Kuopion työllisyyspalvelut ovat toteuttaneet?

    14:49 Mitä haasteita projektin aikana on ollut?

    20:22 Mitä vinkkejä Riikka antaisi jollekin toiselle, joka on aloittamassa?

    22:39 Miten saada jalkautettua digioppiminen organisaatioon?

    26:10 Miten Kuopion työllisyyspalvelut aikovat jatkokehittää palvelua?

    27:35 Miten markkinoida palvelua ja saada se käyttöön asiakkaille?

    30:32 Riikan lempiasiat Clanedissa

    Book A Demo With Claned
    Jaa tämä artikkeli
    Lisää tutkittavaa